21-väyläinen Härkälinnan Frisbeegolfrata Hauholla, vain puolen tunnin ajomatkan päässä Hämeenlinnasta on monipuolinen rata, joka on suunniteltu palvelemaan kaiken tasoisia pelaajia. 

Rata uudistettu keväällä 2024!
Itsetehdyt korit, teepadit, väylätaulut sekä ratakartta päivitetty DiscGolfParkin tuotteisiin, lisäksi pieniä muutoksia väylillä.

Lajiin on ensikertalaisenkin helppo tutustua niittyosuudella (väylät 1-6 ja 19-21). Aloittelijana ei vielä tarvitse murehtia niin tarkkaan kaikista säännöistä. Rata tarjoaa kuitenkin haasteita kokeneemmille pelaajille jo yksinomaan metsäväylillä puiden puolesta, mutta myös erilaisten jippojen myötä koko radan varrella (mandot, saarekkeet, OB:t ym.).

9. väylän jälkeen on laavu, jossa voi pitää taukoa ja paistella vaikka makkarat välissä. Huomioithan muut pelaajat ja kulkijat sekä huolehdit omista sotkuista. Roskiksia on sijoiteltu tasaisin välimatkoin radalle.

Toisin kuin suurin osa Suomen frisbeegolfradoista, Härkälinnan Frisbeegolf on yksityinen rata, jonka Leppäniemen isäntä perheineen rakensi vuonna 2011 omakustanteisesti alusta loppuun itse koreja, väyläopasteita ja heittoalustoja myöten.

Keväällä 2024 rata uudistettiin DiscGolfParkin koreilla, keinonurmimatoilla ja väylätauluilla. Avustusta investointiin saatiin Hauhon Säästöpankkisäätiöltä.

Kiekkoja voi vuokrata meiltä tai ottaa omat mukaan. Myynnissä myös Westside Discin kiekkoja.

Jos laji ei ole entuudestaan tuttu, tutustu frisbeegolfin sääntöihin täältä.

Lämpimästi tervetuloa heittelemään Leppäniemeen, vaikka et olisi mökkiä vuokrannutkaan!

Härkälinnan frisbeegolfradan historiaa

Jo 13 vuotta sitten, 4.6.2011 juhlittiin 9-väyläisen frisbeegolfradan avajaisia Leppäniemen Hirsihuviloilla. Tällöin laji oli Suomessa melko uusi tuttavuus ja silloin radasta tehtiin 868 metriä pitkä peltorata.

Leppäniemen vanha isäntä Jaakko Pouttu näki silloin frisbeegolfin potentiaalisena ja nopeasti kasvavana lajina ja niin ensimmäisten ”testivuosien” jälkeen kesällä 2016 rata laajeni 21-väyläiseksi pelto- sekä metsäradaksi. Radan pituus kasvoi 1667 metriseksi.

Keväällä 2020 rataan tehtiin muutoksia. Väyliä siirrettiin, luku pysyi samana 21. Pituudeksi tuli 1761 metriä.

Keväällä 2024 rata koki uudistuksen. Itse tehdyt korit, alustat sekä väylätaulut päivitettiin DiscGolfParkin tuotteisiin. Avustusta investointiin saatiin Hauhon Säästöpankkisäätiöltä.

  • Härkälinnan frisbeegolfrata ratakartta
  • Härkälinnan frisbeegolfrata Hauholla. Frisbeegolfia kesäillassa Kanta-Hämeessä, kiekko matkalla kohti koria.
  • Frisbeekiekko irtoaa puttaajan kädestä ja kiekko on matkalla kohti koria. Härkälinna Frisbeegolf rata sijaitsee mökkiemme läheisyydessä.
  • Frisbee lentää Härkälinna Frisbeegolf radalla, 21-väyläinen rata jossa mahdollisuus pelata nurmikentällä tai metsässä.
  • Neljä ihmistä ja jackrusselinterrieri puttietäisyyden päässä frisbeegolf korista nurmialueella.