Iso keskiaikaiseen tyyliin vuonna 2005 rakennettu Härkälinna sijaitsee metsäisessä rinteessä Utterinvuoren kupeessa. Makuupaikat 4+13 hengelle.

Härkälinnan sisä- ja ulkotilat

Viihtyisässä 170m² Härkälinnassa on hyvin varusteltu keittiö (mm. astiasto 30 hengelle ja kiertoilmauuni). Salista löytyy ruokailu-/kokoustila isolla ruokapöydällä, jonka ympärille mahtuu parisenkymmentä ruokailijaa. Viereisen pöydän ympärille mahtuu vielä kymmenisen henkeä. Salissa on myös varaava takka luomaan tunnelmaa. Kokouksia varten seinällä on 42 tuumainen taulu-tv sekä tilauksesta myös mm. videotykki ja valkokangas. 

Makuupaikkoja löytyy molemmista kerroksista, yhteensä 17. Yläkerrassa linnan torneissa on kaksi kahden henkilön makuuhuonetta, yksi makuuhuone kummassakin tornissa. Yläkerran aulassa on yksittäiset sängyt viidelle hengelle. Alakerran salissa on suuri laverikerrossänky kahdeksalle henkilölle.

Wc-tiloja on yksi kummassakin kerroksessa. Alhaalla lisäksi tunnelmallinen sähkösauna ja pesutilat (kaksi suihkua).

Härkälinnan pihapiiri, savusauna ja palju

Härkälinnan kahteen torniin pääsee nauttimaan avarasta näkymästä myös ulkoa käsin linnan takaa johtavien portaiden kautta. 

Rinteestä löytyy laavu, jossa voi paistella eväitä ulkonuotion äärellä ja loimuttaa lohet Misnot XXL teräksisellä tulisijalla. Polttopuut laavulle sekä takkaan sisältyvät hintaan. Linnan piha-alue on pääasiassa luonnontilassa.

Härkälinnan palju sekä oma maanalainen savusauna rinteessä on vuokrattavissa erikseen. 

50 metrin päässä linnasta sijaitsee niittyalue, jossa on mahdollisuuksia erilaisille omatoimiaktiviteeteille, mm. 21-väyläinen Härkälinna frisbeegolfrata. Katso myös Leppäniemen muut aktiviteettitarjonnat.

Ranta ja soutuvene

200 metrin päässä on matala hiekkapohjainen, erinomainen lapsiystävällinen uimaranta. Rannalta löytyy myös mökkiin kuuluva soutuvene ja nuotiopaikka grillailua varten. 

Lisäpalvelut mökkilomalle

Sähkö- ja hybridiauton latausasema 10€/auto
Lataaminen kielletty muista pistorasioista, tulipalovaara!

Loppusiivous 150€ tai voitte siivota itse.
Tutustuttehan siivousohjeisiin, myös loppusiivouksen ostaneet. 

Lakanat ja kylpypyyhe 15€/setti tai omat.

Lemmikit sallittu lisämaksua vastaan, 25€/viipymä.
Ilmoitathan lemmikistä etukäteen.

Yleisiä tietoja

Jotta pääsette sujuvasti loman alkuun mökkiin sisältyy:

  • Käsipyyhkeet ja keittiöliina
  • Folio, elmukelmu, leivinpaperi, suodatinpusseja
  • Aloituspakkaus wc- sekä talouspaperia
  • Siivousvälineet

Mikäli tarvitsette loman aikana näitä lisää, tulee tarvikkeet hankkia itse.

Tarkistamme mökin aina vuokrauksen päätyttyä. Ilmoitathan siis puutteista/vioista ja mahdollisista vahingoista heti huomattuasi. Älä anna lomasi mennä pilalle sellaisen puutteen tai vian vuoksi, jonka voimme hetkessä korjata.

Lue lisää yleisistä ohjeistaMökistä löytyy infokansio, lisätietoja sekä apua saa aina tarvittaessa Leppäniemen väeltä soittamalla +358400925077  tai hirsihuvilat@hirsihuvilat.com

Mökki on käytettävissä tulopäivänä klo 16.00 ja se on luovutettava lähtöpäivänä klo 12.00 mennessä.
Muut ajat erikseen neuvoteltavissa.

Kunnioitathan mökkinaapureita sekä muita lähellä asuvia, alueella hiljaisuus klo 22-07.

Huom. Mökin tekstiilit ja huonekalut saattavat poiketa kuvissa näkyvistä, sillä vaihdamme/päivitämme niitä tarpeen mukaan.

Tervetuloa lomailemaan Leppäniemeen Hauholle!
Etäisyydet:
Palvelut:

Lisätiedot

Hinnat alkaen: 940.91 alkaen (+ verot ja maksut)

Saatavuus

Varauslomake

Seuraavat kentät ovat pakollisia *



Varaa of 1 saatavilla olevista majoituskohteista.

Härkälinna on saatavilla valittuina päivinä.

Hinnat alkaen:

3 arvostelua

Arvioitu 5 kohteesta 5 3 arvion perusteella.
Kirjoita arvostelu
Arvioitu 5 kohteesta 5 3 arvion perusteella. Yleisarvosana

Tarkista Härkälinna

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *



  1. Arvioitu 5 kohteesta 5.

    Kiitos paljon että saatiin tulla. Palju oli erittäin mukava ja rentouttava, tilat olivat hyvät, nautimme



  2. Arvioitu 5 kohteesta 5.

    Todella viihtyisä mökki ja asiakaspalvelu erinomaista.



  3. Arvioitu 5 kohteesta 5.

    Kaksi suihkua, saunat, palju, varustelu, pedit. Yhteys, apu. Upea paikka.