Iso keskiaikaiseen tyyliin vuonna 2005 rakennettu Härkälinna sijaitsee metsäisessä rinteessä Utterinvuoren kupeessa.
Viihtyisässä 170m² linnassa on hyvinvarusteltu keittiö (mm. astiasto 30 hengelle ja kiertoilmauuni). Salista löytyy ruokailu-/kokoustila, jossa on myös varaava takka. Kokouksia varten seinällä on 42 tuumainen taulu-tv sekä tilauksesta myös mm. videotykki ja valkokangas.
Majoitus 4 + 13 hengelle. Makuupaikkoja löytyy molemmista kerroksista. Yläkerrassa, linnan torneissa on kaksi kahden henkilön makuuhuonetta (yksi makuuhuone kummassakin tornissa). Yläkerran aulassa on makuupaikat viidelle hengelle. Alakerran salissa on suuri laverikerrossänky kahdeksalle henkilölle.
Wc-tiloja on yksi kummassakin kerroksessa. Alhaalla lisäksi tunnelmallinen sähkösauna ja pesutilat (kaksi suihkua).
Linnan kahteen torniin pääsee nauttimaan avarasta näkymästä myös ulkoa käsin. Linnan kupeessa on grillilaavu, jossa voi paistella eväitä ulkonuotion äärellä ja loimuttaa lohet. Polttopuut laavulle sekä takkaan sisältyvät hintaan. Linnan piha-alue on pääasiassa luonnontilassa.
Härkälinnan palju sekä oma maanalainen savusauna rinteessä on vuokrattavissa erikseen.
Uimaranta sijaitsee 200 metrin päässä ja sieltä löytyy myös mökkiin kuuluva soutuvene. 50 metrin päässä mökistä sijaitsee niittyalue, jossa on mahdollisuuksia erilaisille omatoimiaktiviteeteille. Katso myös alueen muut aktiviteettitarjonnat.
Käsipyyhkeet ja keittiöliina sisältyvät mökkiin. Jokaista varausta kohden on mökille toimitettu aloituspakkaus wc-/talouspaperia, jotta pääsee sujuvasti loman alkuun. Mikäli tarvitsette loman aikana näitä lisää, tulee tarvikkeet hankkia itse.
Sähkö- ja hybridiauton latausasema 10€/auto
Lataaminen kielletty muista pistorasioista, tulipalovaara!
Loppusiivous 150€ tai voi siivota itse.
Tutustuthan siivousohjeisiin, myös loppusiivouksen ostaneet.
Lakanat ja kylpypyyhe 15€/setti tai omat.
Lemmikit sallittu lisämaksua vastaan, 25€/viipymä.
Ilmoitathan lemmikistä etukäteen.
Tarkistamme mökin aina vuokrauksen päätyttyä. Ilmoitathan siis puutteista/vioista ja mahdollisista vahingoista heti huomattuasi. Älä anna lomasi mennä pilalle sellaisen puutteen tai vian vuoksi, jonka voimme hetkessä korjata.
Lue lisää yleisistä ohjeista. Mökissä on infokansio ja lisätietoja sekä apua saa aina tarvittaessa Leppäniemen väeltä soittamalla, 0400925077 tai hirsihuvilat@hirsihuvilat.com
Kunnioitathan mökkinaapureita sekä muita lähellä asuvia, alueella hiljaisuus klo 22-07.
Etäisyydet:
- uimaranta 200m
- niittyalue 50m (’’kisakenttä’’ ja frisbeegolf)
- hiihtolatu 50m (lumitilanteen mukaan)
- metsäkota 400m
- S-market Hauho 7km
- Alko Hauho 7km
- ravintola 7km
- Hauhon linja-autoasema 7km
- Kauppakeskus Tuulonen 15km
- Laskettelukeskus/bike park Sappee 30km
- Aulangon kylpylä 36km
- Hämeenlinnan juna-asema 35km